Aboensis C-pentueen kaikki pennut ovat löytäneet rakastavan kodin.

Seuraava pentue suunnitteilla syksyksi 2009


Tiedustelut
aboensis@gmail.com tai puh. 041-5326789!

Edelliseen, C-pentueeseen, voitte tutustua pentupäiväkirjan sivuilla.

 


 


 



Sukutaulu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Kennel Aboensis kasvattaa dalmatiankoiria kavereiksi lenkkipolulle, agilityyn, tokoon, näyttelyihin, mutta ennen kaikkea parhaiksi ystäviksi ja uskollisiksi kumppaneiksi elämän pituiselle matkalle. Pennut luovutetaan rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina, 3x madotettuina ja tunnistusmerkittyinä hoito-ohjeen kera. Uudet pennunomistajat liitetään kuluvaksi vuodeksi Dalmatiankoirat ry:n.

Ennen pennun hankkimista olisi hyvä tutustua rotuun perusteellisesti. Rotumääritelmä kertoo dalmatiankoiralla toivottavat ulkoiset sekä luonteenpiirteet. Olen listannut tänne yleisimmät rodun sairaudet sekä nollaavat virheet näyttelyssä.

Jos kyseessä on ensimmäinen koira, kannattaa myös perehtyä pennun kasvuun ja koulutukseen ennen hankintapäätöksen tekemistä. Suloisimmasta ja pienimmästäkin dalmatiankoiran pennusta tulee hyvin nopeasti iso aikuinen koira, joka vaatii paljon huomiota, aktiviteettia ja liikuntaa.